Follow Us @soratemplates

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Viikonloppu

9.15 0 Comments
Helloo,
Ensiksi koulusta...viihdyn todella hyvin uudessa koulussani, ja voin sanoa tässä vaiheessa, että en kadu ollenkaan valintaani. Vielä parempi asia on se, että tässä parin päivän sisällä pitäisi selvitä (mikä on jo 90% varmaa), että mä pääsen aloittamaankin yo-ryhmässä lähihoitaja koulutuksen, eikä tarvitse olla pk-ryhmässä, mikä olisi myös vuoden pidempi koulutus. Oon saanu jo muutaman "hyvän" kaverin, kenen kanssa olen ollut joka päivä suurimman osan päivistä, ja luulen, että meistä tulee vielä hyvät kaverit (vaikka oltaiisinkin eri ryhmissä), koska tosiaan alottava ryhmähän on 00 -syntyneet.

Viikonloppuna sitten söin tän vuoden ekan ravut ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää! Rapujuhlat on yleensä mulle yks "highlight" vuodessa, ja niihin ei vaan voi kyllästyä. Yleensä syödään niitä perheen kesken noin kolme kertaa vuodessa. Juhlista on tullut mulle ns perinne niin, haluan myös pitää kiinni siitä, että oon kaikissa mukana edes jollain tavalla.
Pöytä koreana
Nää on niin hyviä!!! <3
Ruoan jälkeen
Mun oli pakko ostaa tämmöisiä palloja Tukholmasta yhestä pilailukaupasta! :D
Oon myös melkein saanut huone -projetini melkein valmiiksi, mutta pientä hienosäätöä vielä, ja sitten kaikki on suunnilleen valmista. Tietty en ole vielä saanut aikaiseksi käydä katsomassa sänkyä ja näitä, mutta jos saan kaiken valmiiksi niitä varten, niin sitten on myös helpolmpi vaan laittaa tavarat paikoilleen...:) Siitä sitten voin laittaa kuvia, kun tämä on oikeasti valmis, ja voin ottaa "ennen ja jälkkeen" kuvat myös sitten kun sen aika on.

Onko Teillä hyvät lukijat toiveita, mitä haluaisitte lukea? Ehdottakaa ihmeessä tuonne alas, niin voin alkaa toteuttamaan jotain mukavaa teille :)
 - Nina

perjantai 5. elokuuta 2016

Ennen koulua...?

6.00 0 Comments
Moikka!
Mulla on toosi paljon tekemistä ennen kuin torstaina alkaa koulu. Tai no ei olisi, mutta oon vaan päättänyt, että teen ne, niin mä myös teen, koska en sitten hektisinä aikoina jaksa tehdä mitään..

Mun suunnitelmiin kuuluu:
- pöydän siivous ja myös tyhjentäminen
- vaatteiden poislaitto, mitä en enään halua käyttää
- nähdä kavereita niin paljon kuin mahdollista
- laatikoiden ostoa, mihin saan kaiken roinan, että ne ei oo kaapissa sekasisin, jotta myös tiedän missä kaikki suunnilleen on
- työnhakua

Luulen, että kaikkea en tule kerkeämään edes, mutta pääasia olisi se, että mahdollisimman paljon saan nyt tehtyä, jotta sitten mitään ei jäisi vapaa-ajalle, kun silloinkin alkaa taas treenaus oikein kunnolla ja muut aktiiviteetit :)

Koitan tehdä jonkunlaisen postauksen ennen koulua myös, ja saa toki ehdottaa, mitä haluaisitte lukea...ja hei liittykää ihmeessä lukijaksi myös!!
-Nina

lauantai 30. heinäkuuta 2016

VIIMEISET PÄIVÄT

13.57 0 Comments
...ovat olleet oikeastaan elämäni parhaimpia ja myös seura on ollut oikeastaan mitä mahtavinta taas.

  On tullut käytyä Skanssenilla katsomassa elämiä ja Allsång på Skanssenia tiistaina, keskiviikkona oltiin Elisan, Panun ja Leon kanssa Gröna Lundissa kuuntelemassa Lionel Richietä ja nyt perjantaina vielä Panun ja Elisan kanssa huvittelemassa Grönalundissa. Tänään lauantaina käytiin sitten vielä Elisan kanssa Junibackenissa ja syömässä melkein kolmen ruokalain illallinen. Tänään oli sitten myös Stockholm Pride, missä en itse ollut kulkemassa, mutta kuulemma sekin oli ollut mukava, vaikka satoi ja ukkosti.

Antaa kuvien puhua nytten tälläkertaa puolensa, ja seuraava postaus tuleekin sitten jo Suomesta, kun tuun takaisin huomenna sunnuntaina...:)
Veronica Maggio
Smith and Tell
Pride -viikko!
Allsångin lava, missä tää tapahuma on :D
Karhujen leikkihetki



Kuvia Grönalundista ja keikasta ei valitettvasti ole, tai no olisi, mutta ne eivät ole julkaisukelpoisia ja tosi huonolaatuisia niin jätän ne tästä kokonaan pois. Mutta hyvää alkavaa elokuuta, ja palataan tässä ensi viikolla taas asiaan :)
-Nina
.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

VIIMEINEN VIIKKO

6.17 0 Comments
Niin se aika vain menee ja oon vielä täällä Ruotsissa tämän viikon. Kokonaisuudessaan mahtavaa aikaa kaikki 2kk! Tietty täällä on hetkiä, kun mikään ei oo hyvin ja ärsyttäää ja haluu vaan purkaa sen sit kaikille (sori tyypit!).

Mutta se mitä oon täällä kuluneiden viikkojen aikana saanut kokea, on ollut mahtavaa! Oon ollut Soldisanissa päiväreissussa, mikä oli toisaalt pettymys, koska olisin halunnut nähdä sen "Solsidan" sarjan paikkoja, mutta niitä ei tullut vastaan. Suosittelen itseasiassa sitä sarjaa katsomaan mikäli se on jäänyt joltain välistä :)

Myös AIKn matsissa tuli käytyä, ja myönnän et oli paaaaljon parempi tunnelma mitä Suomessa. Siinäki oli yks haave, mitä täällä halusin täällä ollessa toteuttaaa...:) AIK pelasi siis Malmöä vastaan, ja ottelu päättyi tasan 1-1.

Mulla on vielä kaksi työvuoroa tällä viikolla, ja sitten mulla on noin 10 päivän LOMA ennen kuin koulut alkavat...joten otan kaiken tästä irti, ja varsinkin kun alkoi hyvät sääät vihdoin!!!

Huomenna pääsen toteuttamaan mun Suurimman lapsuuden unelman, meen Skanssenille katsomaan Allsång på Skanssenia!! Siitä sitten lisää myöhemmin!
-Nina

torstai 14. heinäkuuta 2016

Mun työ

23.45 0 Comments
Heipsan,
Voisin vähän kertoa, että minkälaista työtä täällä oikeastaan teen...eli oon ns lähihoitajan työssä täällä kotihoidossa, vaikka mulla siis ei ole minkäänlaista koulutusta siihen. Täällä siis sitä saa tehä, vaikka ei olisikaan koulutusta. *Olin siis samassa työssä myös talvella*

Oon siis töissä varsinaisesti FSB Finsk Hemtjänstissä, Östermalmilla, ihan Tukholman keskustassa, hyvien liikenneyhteyksien parissa. Välillä kuitenkin, jos jossai muualla konttorissa tarvitaan tuuraajaa niin saattavat ottaa muhun yhteyttä, ja saan lisävuoroja sitten niissä paikoissa. Yleensä kans saan tehdä töitä niin paljon kuin itse haluan, ja myös saan aikapitkälti päättää milloin oon töissä (mikä on mielestäni hyvä asia).

Yleensä mun työpäivä koostuu ruoantekemisestä, tiskaamisesta, lääkkeiden annosta, hygieniasta (vaipan vaihtoa, katetrin tyhjennystä, suihkuttamista), mutta myös välillä sitten myös promenadeja (eli ns lenkkeilyä niiden kanssa) ja kaupassa käyntiä. Toki myös välillä tulee päivä kun menen lääkäriin/sairaalaan päiväksi seuraksi. 

Mulla on yleisesti samat asiakkaat päivästä toiseen, mutta välillä saan sitten eri asiakkaita (riippuu tietenkin olenko aamussa vai illassa) ja myös siitä ketkä kolleegat ovat samassa vuorossa mun kanssa. Mun mielestä on kiva pitää samoja asiakkaita, niin työskentely on helpompaa, mutta en valita jos saan kerran tai kaksi, jonkun kenen luona en ole ollut moneen otteseen. Välillä työssä on niitä vaikeita tapauksia, mutta yleensä niistäkin selviää ihan kysymällä apua ja puhumalla, jotta saa lisätieoja joistakin asioita.

Rankoista päivistä huolimatta, nautin todenteolla tästä työtä, enkä vaihtais yhtään aikaa pois, mitä saan viettää ihanien mummojen ja pappojen kanssa, koska emme tiedä koskaan, milloin kenenkin elämä saa päätöksen. Toivon todella, että pääsen aloittamaan Suomessa elokuussa lähihoitajan opinnot, jotta pääsen sitten jatkamaan tätä työtä opintojen ohessa..(siitäkin kerron ensi viikolla lisää, kun tuloksen tulevat...:))

Eipä mulla tähän hätään ole muuta, ensi viikolla sitten taas palaan asiaan monen uuden asian kanssa, joten olkaahan kuulolla...;)
-Nina

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Päväreissu Upsalaan

11.00 0 Comments
Tja!
Tänään ollaan oltu pienellä porukalla Upsalassa päiväreissulla. Meitä oli sellainen 15 hengen joukkue ja mielestäni todella onnistunut reissu. Sää salli, ja myös pääsi tutstumaan uusiin kavereihin, että kaupunkiin. Yksi parhaista päivistä täällä Ruotsissa tähän asti.
Upsalahan on siis opiskelukaupunki noin tunnin ajomatkan päästä Tukholman keskustasta. Suosittelen lämpimästi käymään tuolla mikäli vain aikaa ja kiinnostusta on :)

 Käytiin myös kirkossa, minne Kustaa Vaasa on haudattu, mutta en saanut siitä julkaisukelpoista kuvaa, mutta mielestäni tämä saarna"tuoli" on todella hienon näköinen. Kävimme myös erilaisissa puistoissa, mistä on jotakin kuvia ja näin, mutta tässä muutamat mitkä kehtaan julkaista näin nopealla päivityksellä. 


Pekka Töpöhäntä :D




...että sellainen vapaapäivä tänään. Toivottavasti pääsisin ainakin yhteen uuteen kaupunkiin (tai jopa maahan...) vielä 3 viikon sisällä, ennen kuin Suomi kutsuu...nimittäin täällä matkustaminen on yllättävän mukavaa ;)
Hyvää viikonloppua kaikille,
-Nina


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Amazing Race in Gamla Stan

2.53 0 Comments
Hyvää Huomenta,
Parisen päivää sitten Nordjobb järjesti meille "Amazing Race" kilpailun Tukholman Vanhassa Kaupungissa. Oli tosi kivaa ja nähdä taas uusia tyyppejä. Mutta tosiaan kaikki tietää "Amazing" Race kaavan, eli ryhmässä mennään eri paikkoja läpi mahdollisimman nopeasti. Meitä taisi olla mukana noin 5 joukkuetta, mukana noin 4-5/ryhmä.

Meidän Team oli Ettor:
Eli minä, Heidi, Rosa, Elisa ja Tuuli
Eli meidän tehtäviin kuului kiertää eri museoissa, etsimässä erinäköisiä esineitä/asioita ja kuvata sitten niitä. Myös saimme tehtäväkseen vaihtaa klemmarin, johonkin parempaan esineeseen, mutta se ei saanut olla rahaa. Myös kahlasimme läpi ravintoloita, että jädepaikan, ja jututimme myös paikallisia, että otimme kuvia, mitä oudoimissa asenoissa.
Pakollinen Jädekuva
Pakollinen selfie myös vartian kanssa
Eipä mulla muuta tähän hätään, seuraavassa postauksessa en käsittele ollenkaan Ruotsia, vaan ihan omaa itseäni (mistä lupasin kertoa teille....), joten stay tuned! Koitan saada sen aikaseks viimeistään maanantaina, kun olen taas vapaalla :)
Hyvää viikonloppua kaikille!!
-Nina