Follow Us @soratemplates

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

MITÄ MINULLE NYT KUULUU

6.05 0 Comments
En oikeastaan tiedä edes mistä aloittaisin...Viimeiset kuukaudet ja päivät on ollu toosi hetkisiä mulle hyvässä mielin.

Kesätyöni loppui viikko sitten (vihdoin LOMA). Niitä lapsia tulee kyllä ikävä, mutta onneksi pääsen sinne hoitamaan niitä, mikäli tarvetta tulee. Teen itseasissa töitä myös lomalla, mutta niitä teen todella harkitusti, ja koitan ottaa itselleni vuorot, mitkä ovat ajallisesti minulle sopivia ja silloin kun olen täällä pääkaupunkiseudulla. Se(kin) duuni on vaan niin ihanaa, että viihdyn siellä varmasti niin kauan kun he haluavat vain pitää minua siellä.

Sitten tämä tapahtui vasta perjantaina (7.7)...nimittäin MINÄ SAIN ASUNNON eli tämä tarkoittaa sitä, että tulen muuttaan omilleni kuukauden sisällä. Asunnosta enemmän sitten omassa tekstissä, mikä tulee ulos sitten, kun kerkeen tehdä sen kaikkien härdelleiden jälkeen. Jotenkin kun tämä asia tuli niin puuntakaa minulle niin en osannut varautua siihen, että todellakin muutan pois täältä kotoota. Ihana aloittaa viimeinen kouluvuosi puhtaalta pöydältä, jolloin kaikissa mahdollisissa asioissa minulla on vastuu hoitaa ne kuntoon :DD

Olen myös matkaillut tässä Suomea ristiinrastiin (uusi roadtrippi tulossa), ja siitä nyt on täällä muutamia kuvia, mutta laajempi kattaus kuvia on tulossa (ehkä elokuun lopulla) koko kesästäni. Olen tässä ollut pari kertaa Porvoossa päiväreissuilla. Porvoohan on niin ihana kesäisin, että sinne voi lähetä aina vain kun on mahdollista, koska se on myös oikeesti tosi halpaa ainakin lähteä Stadista sinne bussilla...;) Hangossa on tietty tullut käytyä myös tänä kesänä...ehkä menen vielä uudestaan mikä ainostaan sinne kerkeän kiireideni keskellä.
 Lisää kuvia on siis tulossa elokuussa, kuhan oon saanut kaikki järkättyä kuntoon...:D
Hyvää kesää hei teille kaikille!!
-Nina

tiistai 13. kesäkuuta 2017

LOMALLA

8.10 0 Comments
Nyt on sitten arki lähenyt pyörimään ihan kunnolla kesän osalta...lomahan alkaa siis virallisesti 7.7 ellei tule muuta eteen. Haluisin tehdä toosi paljon kaikkea erilaista, sillä viime kesähän meni oikeestaan vaan töissä ja illat silloin oli vaan vapaita. Vihdoin saan vaan oikeesti lomailla heinäkuusta koulun alkuun asti. Mutta kasaanpa tähän asioita mitä haluaiisin tehdä nyt kesällä... (järjestin vihdoin mun koneen kuvat 2012 alkaen, joten kuvia tulee olemaan paljon täällä, kun ne on järjestyksessä...:))

Käydä Lintsillä...ihan vaan siks, koska olin siellä valokarnevaaleissa syksyllä ja se keikka jäi sit toosi lyhyeks niin olisi kiva mennä ihan koko päiväks sinne viettää hyvää aikaa. Kuuluu myös mun vakkarikesään käydä huvipuistossa. Viime kesänä olinkin Gröna Lundissa Tukholmassa.

Mennä Porvooseen päiväseltään...Ihana paikka kesäisin, yleensä oon menny sinne veneellä mut nyt olis kiva ottaa bussi alleen ja lähtee viettää aikaa ihanaan vanhaan kaupunkiin ja käydä kurkkimassa pieniä putiikkeja ja tehdä ostoksia...:)

Matka Ruotsiin...Kesä ilman Tukholmaa ei ole kesä. Tukholma on kesäisin ihan täydellinen paikka. Itse asuneena, kaikki puistot ja rannat on täynnä iloisia ihmisiä. Myös Allsång olis jepa kokea uudestaan, sillä viimeksi oli tosi koleaa kun olin siellä...pari päivää riittäisi minulle hyvin siellä.

Muumimaailmaan...Sisäinen lapsi kuoriutuu...tänään tuli sellainen fiilis (kun kuulin radiosta mainoksen), että sinne olisi ihana mennä katselemaan, kun mitään en muista koko paikasta ollenkaan. Olisi ihana kokea kaikki uudestaan eri näkökulmasta, ja viettää aikaa kaverin kanssa yksi päivä.
Kesäyöt on parhaita!!
Mökkeillä...vaikka meillä ei olekkaan mökkiä, mutta olisi ihana käydä jonkun kaverin mökillä edes uimassa ja grillaamassa. SE riittää mulle, koska oon niin mökkihöperö et kesä ei oo ilman landee. Myös pelkkä kortinpelaaminen tuo jo sen fiiliksen.

Toivottavasti monet näistä toteutuisi, vaikka tiedän jo nyt että mun budjetti ei tuu kaikkeen riittämään, ellen tee kauheasti keikkaa tuolla Kirkkonumella. Osat saatan toteuttaa vasta kun koulut ovat alkaneet, mutta siitä sitten enemmän, mitä silloin teen, jos mulle jää vaan aikaa :D

- Nina

perjantai 2. kesäkuuta 2017

HILJAISUUS

7.57 0 Comments
Pahoittelut suuuuresta hiljaisuudesta täällä...olen kokenut/ollut monessa paikassa kuluneiden viikkojen aikana...mutta koitan nyt näin LOMALLA panostaa kirjoittamiseen, sillä kaikkea mahtavaa olisi kesälle suunnitteilla :)

Päiväkotiharjoittelu: Joo elikkä harkkani päiväkodissa loppui viikko ennen Vappua ja sen jälkeen olinkin viikon sitten vielä koulussa. Harjoitelu meni kaiken kaikkiaan toooosi hyvin ja sain paljon hyvää palautetta. Toivon mukaan pääsisin uudestaan päiväkotiin joku päivä ihan töihin. 

Viikonloppu Tukholmassa: Harjoittelusta suoraan siirryinkin Siljan terminaaliin ja suuntasin Ruotsiin. Ruotsissa näin kaveriani Ainaa, johon tutustuin vuosi sitten kesällä Tukholmassa. Kävin Ainan kanssa katsomassa (todella surullisen nähtävyyden) terrori-iskun jäljiltä olevaa Ålensia, sekä Kungsträgårdenilla kirsikanpuita, mitkä sattuivat olemaan juuri ihanan vaaleanpunaisia. En siis ole koskaan niitä aikaisemmin nähnytkään tuollaisina. 
Tälläiselta puitso näyttää parhaimmillaan...:)
Muisto seinä kaikista iskun jäljistä :( 
Kuntoutumisen harjoittelu: Tämä harjoittelu loppui sitten tänään, ja alkoi juuri Vapun jälkeen. Tästä harjoittelupaikasta sen verran, että tiedot paikasta olivat ihan väärät (sanottiin ihan muuta mitä se todellisuudessa oli), mutta en yhtäään valita. Niin ihana paikka, että rakastuin siihen täysin. Paikka siis oli Kirkkonummella kehitysvammaisten yksikkö. Todella herttaisia ihmisiä kaikki ja hekin tykästyivät minuun, Sain kiitettävän arvosanan ja samalla mahdollistui minulle sieltä keikkaluontoinen työpaikka! Olen todella kiitollinen kaikille ihanille kolleegoille, ketkä haluavat ja mahdollistivat minulle mahdollisuuden jatkaa heidän kanssaan, kiitos <3
Harjoittelupaikka oli keskellä metsää (ei sentään tämä), niin mielestäni se toi enemmän boostia kun sai olla suoraan luonnon helmassa.
Kesäduuni: Olen myös tässä hiljaisuudessa saanut kesätyön, mistä en kauheasti tule kertomaan, koska pidän heidän henkilöllisyydet piilossa kenen kanssa tulen olemaan kesän. Tulen siis olemaan lapsenvahtina kahdelle lapselle kesäkuun ajan. Työnkuva on pääasiassa samaa mitä päiväkodissakin, mutta hoito tapahtuu kotona. Työ kestää heinäkuun alkuun asti, jonka jälkeen luultavasti tulen pitämään jonkun aikaa vapaata. 

Palatakseni näihin "rankkoihin" viikkoihin on myös mahtunut todella paljon ihania asioita, mistä varmasti kuulette/näette myöhemmin. Palaan kesäkuun puolivälissä viimeistään takasin, kuvien ja kertomuksien kanssa. 
Matkailua kesällä tulee taatusti tapahtumaan...:)
- Nina

perjantai 14. huhtikuuta 2017

PÄIVÄKOTI - HARJOITTELU

7.44 0 Comments
Oon ihan kokonaan unohtanut kirjoittaa tänne, koska tämä kone edelleen junnaa (käytössä siis irtonainen hiiri...), mutta yritän hoitaa sen asap kuntoon. Kuitenkin haluan tavalla tai toisella päivittää tänne kaikenlaista niin teen sen vaikeamman kaavan kautta.
Olen siis ollut nyt 4 viikkoa harjoittelussa päiväkodissa Olarissa (Espoossa) , ja täytyy sanoa, että TYKKÄÄN, RAKASTAN, EN HALUA LOPETTAA...mutta viikko enää jäljellä. Haikeeta jälleen lähteä tuolta pois ja jatkaa koulussa ja sit seuraavaan harjoitteluun 2.5 alkaen. Lapset on ollu mun juttu koko elämäni enkä pääse vieläkään yli siitä..olen paljon oma itseni sillä, että olen lasten kanssa kuin vanhusten, sillä vanhukset eivät ehkä ole niin kiinnostuineita "kokeilla uusia juttuja" tai jostain "puuha jutuista". Pystyy paremmin keksimään lennosta asioita, ja tekemään vaikka ja mitä, kun ns rajottavia tekijöitä ei ole. Olen myös taas mielestäni oppinut (ehkä enimmäkseen kasvanut), että lasten raivarit + itkut ei mene enään mulla tunteisiin, niiku vielä pari vuotta sitten...mikä on oikeesti ollut vaikea paikka, mutta yli olen päässyt :) 
Kuvahaun tulos haulle easter
Ei ole kuvia tähän hätään, niin Google pelasti :)
Aion nauttia tästä pääsiäislomasta nyt kunnolla ja sit vikat 4 päivää koitan olla siellä sillä mielellä, että tuun takas viel hoito-hommiin. Oodotan myös jo innolla kuntoutuksen harjoitelua, vaikka epäluulot paikasta on vähän ristiriitaisia...koska en tarkalleen edes tiedä mitä siellä on. Opettaja ja netti sanovat eri ikäryhmät, ja pelkään, että joudun pettymään. Lupaan yrittää päivittää tänne ennen harjoittelua vielä Wapusta tms...:D
-Nina

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

DUBAI

9.12 0 Comments

Pahoittelut pitkästä hiljaiselosta...tässä on ollut vähän kaikkea, enkä ole vain saanut aikaa tulla kirjoittamaan tänne. Mulla vammaa kone, ja sit koulussa on ollut tooosi hektistä joten aikaa ei oo vaan ollut. Nyt kuitenkin yritän saada aikaseks kirjoittaa ensi viikolla alkavasta harjoittelusta sitten uudestaan...

Mutta mennään aiheeseen, olin siis hiihtolomalla (viikko 8) matkalla Dubaissa. Mielestäni se ei ollut niin kiva paikka, mitä osat ovat hehkuttaneet. Säät ei olleet mitä parhaimmat, mutta pari päivää oli niin hyviä, että rannalla tarkeni ja osasin jopa polttaa itseni. Kauppakeskukset ja nähtävyydet oli ehkä ne kiinnostavimmat kuitenkin vaikka yleensä tykkään lomakohteissa olla vaan rannalla. Annan kuvien kertoa sitten enemmän, koska matkasta on jo aikaa, niin en edes kaikkea enään muista mitä tehtiin yms. Lentomatka ei ole kauhean pitkä, jos jaksaa istua sen 7h suunnilleen. Rakastan uusissa paikoissa kuvaa kaikenlaista ja erilaista mikä mun mielestä on kaunista. Kuvaamisella mun mielestä saa paremman käsityksen aiheesta, kun teksti ei anna kaikkea esille. Iltaisin en kameraa ottanut mukaan, niin osat "tapahtumat" on vain puhelimessa, enkä niitä tänne viitsi laittaa huonon laadun takia.

Dubaissa on myös ensimmäinen 7 tähden hotelli, ja myös yksi maailman suosituin hotelli, Myös on maailman korkein rakennus Burj Khalifa, ja kuuelmma vielä korkeampi on rakenteilla. Kauppakeskukset ovat maailman parhainta luokkaa, ja sieltä löytää jokainen jotain...shoppailufriikin paratiisi jos näin vois sanoa. 


Ensi viikolla voisin kirjoittaa enemmän tulevasta harjoittelustani, mitä oon odottanu kaikista eniten. Voisin myös kirjottaa vähän muista suunnitelmista mitä tässä on tullu sovittua keväälle ja kesällä! Ihanaa kun täällä Suomessa paistaa jo aurinko :)
- Nina

lauantai 31. joulukuuta 2016

VUOSI 2016

5.00 0 Comments
Vuosi 2016 on mennyt hujauksessa ja vain muutama päivä enään niin onkin jo 2017! Tähän vuoteen on mahtunut paaaljon ihania hetkiä ja samoin myös vaikeita. Mutta kaiken kaikkiaan yksi elämäni parhaimmista.

Sain kokea (maaliskuussa) tän vuoden ainoan Sunrise Avenuen konsertin Nordiksella Sinin kanssa. Se oli jotenkin mulle irtiotto, koska olin ollut tooosi paljon töissä Ruotsissa ennen sitä ja sit onneks pääsin lentämään tohon konserttiin. Enkä yhtään kadu sitä päätöstä, vaikka lennot olikin kalliit. Ja mikä parasta oli se, että samalla näin paljon serkkuja ja sain viettää aikaa myös niiden kanssa pitkästä aikaa.
Ekat puoli vuotta meni melkein töiden parissa Ruotsissa (siis helmi-maalis ja toukokuu-heinäkuu), ja se aika oli todella opettavaa, sekä myös ihanaa kun sai asua yksin ja kaverin kanssa. Voi olla että olen taas kesällä siellä töissä, mitä on jo ns kysytty työpulan vuoksi. Pitää vähän katsoa, että saanko töitä täältä vai pitääkö mennä sitten sinne. Oon myös saanut todella läheisiä kavereita sieltä, ja olen todella todella iloinen, että olen saanut tutustua kaikkiin ja pitää myös yhteyttä täällä Suomessa, ootte rakkaita!! <3
Myös vietin 20v -syntymäpäivää Juhannuksena, mikä meni vähän umpeen, sillä olin töissä, ja ei ollut ihmisiä kenen kanssa sitä juhlia. Kuitenkin kaikille kiitos ketkä jaksoivat muistaa minua silloin :) Toivottavasti vuosia tulee vielä mooonta eteeni ja, että niistä tulisi yhtä ihania.
Talvinen ilta Tukholmassa.
Tää maa <3
Vuoden ehkä odotetuin tapahtuma...vaikka satoi, mutta oli mahtavaa!!! <3
Uudessa koulussa aloittaminen oli myös ihanaa ja nautin siitä edelleen...toivottavasti myös kevät tulee olemaan aaavivan ihana. En kadu koskaan päätöstä, että hain tonne kouluun, se on ylittänyt kaikki odotukseni. Uuudet "työkaverit" ovat aivan mahtavaa ja samoin siitä myös se opiskelun motivaatio on lähtenyt. Vaikka koulussa onkin ollut semi rankkaa aina välillä, mutta ihanat kaverit koulussa ja vapaa-ajalla jaksaa kannustaa...:)
Näissä maisemissa oli ihanaa olla koulun jälkeen....:)
Vapianon pizza teki kyllä terää silloin tällöin :))
...välillä heittäydyttiin lapseksi.
Perinteiset rapujuhlat on kanssa perheen kesken vietetty, ja toivon, että niitä tulee vielä mooonta eteen. Tämä on ainoa asia, mistä en luovu mistäään hinnasta. Oli tilanne mikä vain, mutta haluan ainakin kerran vuodessa tehdä jotain samantapaista "perus"porukan kanssa!
<3
Koulussa ollut ensimmäinen harjoittelu jakso oli siis Porvoossa. Mielestäni kokemus oli kiva, mutta ei ihan mun juttu kuitenkaan tuo palvelutalo elämä. Kuitenkin vielä paljon koettavaa vanhusten kanssa, joten varmasti ei jää viimeiseksi työksi vanhusten kanssa, vaikka se ei tapahtuisikaan palvelutalossa. Harjoittelun vapaapäivisin olin yleensä pk.seudulla ja yhtenä iltana menin Lindan kanssa odotetulle YÖn keikalle, tohon Metro Areenalle...oli kyllä mahtavaa!!!
Porvoossa oli lunta alussa mutta se suli pois ja oli ihan harmaat säät loppuviikot :/
Joulu taas oli ja meni...tuli syötyä niin paljon, että nyt nää pari päivää pitää olla taas syömättä, että jaksaa uutenavuotena syödä jotain hyvää. Joulu on niin ihanaa aikaa, kun sai poltella kynttilötä taas, ja syödä ilman minkään näköistä kuuria :) Odotan jo "innolla" ensi joulua, koska silloin saattaa olla, että sen vietänkin jossain muualla ;)
Joulukuusemme!
<3
Ihan toissapäivänä (29.12)  otin myös ensimmäisen tatuointini. Ottaminen oli ns nopea päätös, sillä olen miettinyt jo 1.5v ja nytten kun ystävä otti jo kolmannen niin päätin, että nyt olisi sen aika. Päätin myös ottaa semi pienen, mutta mielestäni juuri sopivan kokoinen jalkaani. Olin kuullu että tuo paikka on todella arka, mutta mielestäni se ei ollut yhtään paha. Jalka kyllä darras semi pahasti (varmaan jännitys tai et se osu hermoon), mut kyllä siit sit nopeesti meni myös ohi. Tekemiseen meni vaan onneks vartti, eli nopeasti saa tehtyä...:)
Tässä täää :)
Toivottavasti ensivuosi tulee myös olemaan yhtä rikas kuin tämäkin. Saattaa olla, että suuntaan taas Ruotsiin kesäksi, mutta siitäkin enemmän kuin asiat järjestyvät. Oikein hyvää uuttavuotta teille kaikille!
-Nina

maanantai 26. joulukuuta 2016

JOULUNI

10.29 0 Comments
Taas se joulu vaan hurahti...jo 20 joulu elämässäni. Jotenkin nyt alkaa ymmärtämään joulun idean, kun vielä pari vuotta sitten, joulussa oli vain pari tiettyä pääasiaa..:D

Mutta, jouluni oli tänä vuonnna melkeinpä samanlainen kuin viimevuonna, että olin ihan kotona perheen kesken. Syötiin hyvin ja käytiin perinteisesti haudoilla iltapäivällä. Joulussa mielestäni tärkeintä on rauha ja iloisuus ja se, että saa olla yhdessä hyvien tyyppien kanssa.

Antaa tällä kertaa kuvien puhua enemmän, sillä mulla ei juurikaan ole tähän hätään muuta kerrottavaa...mutta ensi viikolla paljastan teille yhden unelmani mikä käy vihdoinkin toteen, joululahja minulle itselleni :)

Pahoittelut, että kuvat eivät ole oikeassa järjestyksessä, mutta tässäpä tän joulun highlightit...:) Toivottavasti teillä oli kiva joulu ja nyt suuntana onkin UusiVuosi! Palaan ainakin kerran vielä ennen vuodenvaihdetta tänne kertomaan tiivistetysti tästä vuodesta!
-Nina